Hiirikosken padon kunnostus ja kalatien rakentaminen

Hiirikoski sijaitsee Kyrönjoen alaosassa Vähänkyrön kunnassa. Uoman poikki kulkeva pohjapato ja kosken etelärannalla rannalla sijaitseva voimalaitos on rakennettu vuonna 1921.

Kivistä ja betonista rakennetun huonokuntoisen pohjapadon sekä uoman suuntaisen betonisen yläkanavan sivupadon uusiminen aloitettiin vuonna 2009 ja rakennustyöt saatettiin päätökseen vuonna 2010. Padon rakentamisen yhteydessä korvattiin uoman keskellä sijainnut neulapato lähempänä rantaa sijaitsevalla automatisoidulla tulvaluukulla. Muutos- ja korjaustyöt on suunniteltu niin, että padon purkukyky säilyy entisen veroisena. Uuden tulvaluukun myötä pystytään vedenkorkeus pitämään tasaisempana myös pienempien virtaamien aikaan, mutta tulvavirtaamilla vesi virtaa edelleen pohjapadon yli koko uoman leveydeltä.

Rakennushankkeeseen sisältyi myös kalatien rakentaminen padon ohi. Kalatien yläosan suuaukot on sijoitettu kosken pohjoisrannalle. Varsinainen padon ohittava kalatie koostuu kahdeksasta noin 7 m x 7 m suuruisesta, erikokoisilla kivillä verhoillusta altaasta. Suuret altaat mahdollistavat virtausnopeuden vaihtelun altaiden eri osissa ja kalatie on muutenkin muotoiltu mahdollisimman luonnonmukaiseksi.



Vanha pato

Uusi sivupato rakenteilla

Uusi pohjapato rakenteilla

Uusi pohjapato rakenteilla

Uusi pohjapato

Kalatie


Klikkaa kuvia suurentaaksesi